Maalaisille ja muille sivistymättömille junteille saattaa tulla täytenä yllätyksenä, etteivät rullaportaat ja rullaportaiden kädensijat kulje vieri vierin täysin samaa tahtia. Helpoiten tämän huomaa täällä Helsingin suurmetropolissa metroasemien rullaportaissa (ei muuten löydy muualta Suomesta sellaisia!): yleensä kättään saa korjailla muutaman kerran lähemmäksi itseään per rullaporrasmatka laiturialueelta maan päälle.
Erikoisimmat liukuportaiden kädensijat löytyvät Kaisaniemen Anttilan rullaportaista, jotka vievät Helsingin yliopiston Aleksandriaan. Ne nykivät. Hurjaa.
Eniten minua kuitenkin ihmetyttää, että miksi ihmeessä kättään pitää aina mennä laittamaan kädensijoille? Vaikka suhtaudunkin skeptisesti nykypäivänä vellovaan yltiöhygienisyyteen, niin ymmärrän kyllä samalla, että rullaportaiden kädensijat ovat aika pitkälti käsidesin vastakohta. Ei se vauhti kuitenkaan rullaportaissa ole niin päätä huimaavaa. Tosin ahdistelijoille kädensijat ovat varmasti tervetullut apuväline.
Olenkin aina pitänyt metroasemien rullaportaita hyvänä ahdistelupaikkana, käsi ikään kuin luonnollisesti ja huomaamatta hivuttautuu kohti edessä seisovan henkilön takapuolta. Tämä kaikki sitten kun aika vääjämättä tekee minusta likaisen ja irstaan vanhan miehen. Sitä odotellessa tyydyn ruuhkabusseissa ja yökerhoissa kopeloimiseen.
Vitsi, de e så länge sen ja åkte metro att ja int hade tänkt på de där på en evighet. Jag brukade sporta med det där att lägga handen på bandet så långt bak som det gick och sedan såg om jag måste flytta den bakåt igen innan jag var uppe. Fast det gick bara om man inte stod tätt, just för att man inte kunde gå förbi någon annan i kön.
VastaaPoistajoo, alltså man vill ju helt enkelt int släppa taget, så sen ser man ut som nå tönt när man försöker hållas uppe o stå.
VastaaPoista